Viime viikolla jatkoimme artikkelisarjaamme nollaamiskyvystä. Sarjan ensimmäisessä osassa avasimme käsitettä ja kerroimme, miksi se on yksi tärkeimmistä huippu-urheilijan henkisistä kyvyistä. Viime kerralla puhuimme siitä, miksi virheet ja epäonnistumiset eivät itsessään merkitse mitään, eivätkä ne siten voi luoda meissä pettymyksen tunnetilaa. Tässä viimeisessä osassa tarkastelemme lähemmin sitä, miten jokainen meistä voi hyödyntää paremmin oman mielensä sisäänrakennettua nollaamiskykyä.
Olemme tämän kevään aikana haastatelleet entisiä ja nykyisiä jääkiekkomaalivahteja. Yhden haastattelun aikana kuulimme mielenkiintoisen tarinan Miikka ”Kipper” Kiprusoffista. Kipper on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista jääkiekkomaalivahdeista ja ensimmäinen suomalainen, joka on saanut NHL-kauden parhaimmalle maalivahdille annettavan Vezina-palkinnon.
Miikka Kiprusoff oli Suomen ykkösmaalivahti Vancouverin Olympialaisten jääkiekkoturnauksessa vuonna 2010. Tuossa turnauksessa Suomi sai hienosti pronssia mutta valitettavasti nuo kisat muistetaan etenkin surullisenkuuluisasta USA välieräottelusta, jonka Suomi hävisi peräti 6-1 jouduttuaan 6-0 tappioasemaan jo heti ensimmäisessä erässä. Suomen maalilla aloittaneelle Kipperille peli oli varmasti yksi hänen uransa kammottavimmista ottaen huomioon ottelun panokset. Kipper vaihdettiin pois maalilta neljännen maalin jälkeen ja peliä televisiovastaanottimen kautta katselleet saivatkin pian todistaa kuvaa vaihtopenkillä kyyneleet silmissä istuneesta huippumaalivahdista.
Mielenkiintoisin osa tätä tarinaa on se, mitä tapahtui tuon pelin jälkeen. Eräältä paikalla olleelta henkilöltä kuulemamme todistuksen mukaan Kipper, joukkueen palattua tappiopelin jälkeen hotellille, korkkasi ensi töikseen auki oluen ja istui tietokoneensa ääreen lukemaan netin keskustelupalstoilta kommentteja pelistä. Pian Kipper nähtiinkin hekottavan ääneen nimimerkkien takana kirjoittavien ihmisten erittäinkin rankoille kommenteille hänestä ja hänen kyseisen illan suorituksesta tolppien välissä. Siis maalivahti, joka oli juuri pelannut yhden uransa huonoimmista peleistä yhdessä uransa tärkeimmistä paikoista koko Suomen kansan silmien edessä, halusi siis viettää pelin jälkeisen iltansa sukeltaen pää edellä keskelle kaikkea sitä sontaa mitä turhautuneet jääkiekkofanit hänestä suodattamatta nettiin kirjoittivat!
Äkkiseltään voisi luulla, että Kipper oli löytänyt aivan omanlaisensa tavan nollata huono suoritus - eräänlaisen henkisen harakirin, jossa mies vapaaehtoisesti äärimmilleen viedyn itseironian kautta yrittää päästä yli pettymyksestä. Me taas väitämme, että syy miksi Kipper pystyi niin olemaan niin rento pelin jälkeen ja naureskelemaan kommenteille itsestään on se, että Kipperin mielessä pelissä ei enää ollut mitään nollattavaa. Kipper siis tiesi jollain tasolla, ettei ”täydellinen epäonnistuminen” yhdessä elämänsä tärkeimmistä peleistä tarkoita sitä, että hänen pitäisi ryvetä pettymyksessä ja masentuneessa olotilassa enää hotellille palattuaan. Kipperin mieli oli jo nollautunut alhaisesta mielentilaista takaisin perustilaansa, eli mielen nollapisteeseen, mikä mahdollisti sen, että hän pystyi olemaan ottamatta henkilökohtaisesti muiden ajatuksia omasta suorituksestaan, ja suhtautumaan siten niihin humoristisesti.
Syy sille, miksi jotkut ihmiset Kipperin tavalla näyttävän pääsevän poikkeuksellisen nopeasti yli pettymyksistä on se, etteivät he joko ensi kädessä luo itselleen pettymyksen tunnetta, ja siten ovat valmiita kokeilemaan uudelleen aivan kuin epäonnistunutta suoritusta ei olisi edes tapahtunut, tai he näkevät nopeasti, ettei pettymys johdu itse suorituksesta, ja siten palaavat kirkkaaseen mielentilaan jäämättä jumiin omiin epävarmoihin ajatuksiinsa.
Kuten viime blogissa kerroimme, jokainen meistä luo oman kokemuksensa elämästä – eli tapahtumista, ympäristöstä, muista ihmistä, omasta itsestään jne. – sisältään oman ajattelun kautta. Toisin sanoen koemme vain oman ajattelumme joka hetki. Ja koska kykymme ajatella on itsessään rajatonta, voimme ajatella asioista millä tavalla tahansa ja siten kokea ulkomaailman tapahtumat ja tekijät äärettömän monella tapaa. Meillä on myös kyky oivaltaa tämä tosi asia koska tahansa ja siten saada uutta tuoretta ajattelua vanhan ajattelun tilalle. Tämän luontaisen prosessin kautta kokemuksemme voi muuttua hetkessä toiseksi ilman, että asiat ulkopuolella muuttuvat – me vain yksinkertaisesti näemme ne erilaisen ajattelun läpi, eli kansankielellä näemme asiat ”uudessa valossa”.
Nollaaminen on siis prosessi, jossa uutta ajattelua virtaa sisään ja vanhaa virtaa ulos.
Vastaavasti nollaamiskyky on käsite, jolla voimme viitata mielemme palautumiseen omaan nollapisteeseensä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että ei ole olemassa sellaisia asioita kuin ”virheet”, ”epäonnistumiset”, ”epäonnistunut suoritus” tai ”pettymys” oman ajattelumme ulkopuolella. On vain olemassa meidän omat ajatukset, jotka antavat jollekin merkityksettömälle asialle satunnaisen merkityksen, jonka koemme totena. Jos meistä tuntuu, että on olemassa jotain jota meidän pitää ”nollata”, tarkoittaa se yksinkertaisesti se, että olemme luoneet todellisuuden, jossa virheiden tekeminen ja epäonnistuminen ovat huono asia. Tällöin niiden nollaaminen tuntuu loogiselta vaihtoehdolta asioiden yli pääsemiseksi. Mutta todellisuudessa ainoa mitä tarvitsemme on yksi uusi ajatus, joka nollaa edellisen kokemuksen ja auttaa meitä näkemään asiat laajemmasta perspektiivistä.
Kun mielemme on palauttanut meidän perustilaansa, eli mielen nollapisteeseen, suhtautumisemme asioihin muuttuu yleensä avoimemmaksi ja vähemmän henkilökohtaiseksi, aivan kuten Kipperin esimerkissä. Ja mielen palautuminen on luontainen prosessi, jota emme voi vauhdittaa, vaan jota voimme vaan väliintulollamme hidastaa. Miksi? Koska kaikenlainen väliintulo vaatii ajattelua ja liika ajattelua on juuri se syy, miksi mielemme on pois nollapisteestään, ja mistä johtuen meillä on ylipäätään huono fiilis.
Tulemme seuraavissa artikkeleissa palaamaan vielä useasti tähän 100% ajatus-tunne yhteyteen ja mielemme kykyyn palautua itsenäisesti omaan nollapisteeseensä.