Viime viikon artikkelissa esittelimme käsitteen ”nollaamiskyky” ja avasimme lyhyesti, mihin me viittaamme sillä ja miksi se on mielestämme yksi tärkeimmistä urheilijan henkisistä kyvyistä (klikaa tekstiä lukeaksesi ensimmäisen osan). Tässä tekstissä tarkastelemme lähemmin sitä, miksi virheet ja epäonnistuvat ovat itse asiassa hyvä asia. Lisäksi esittelemme yksinkertaisen logiikan ihmismielen toiminnasta, joka selittää mistä huonoa suoritusta seurannut pettymyksen tunne oikeasti tulee.
Yksikään urheilija maailmassa ei ole immuuni virheille ja epäonnistuneille suorituksille. Koska olemme pohjimmiltamme vain ihmisiä ja kykymme havainnoida ympäristöämme on rajoitettu, olemme aina alttiita virhearviointeihin siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme kykene huomioimaan jok’ikista ympäristön muuttajaa suorituksen aikana. Siksi tulemme tekemään virheitä ja kokemaan epäonnistumisia elämämme loppuun asti niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
On tärkeää ymmärtää, ettei virheen tekeminen itsessään merkitse yhtään mitään. Tai se merkitsee pelkästään sitä, että olet ihminen. Koska oma evoluutiomme ihmisenä on oikeastaan jatkuvaa virheiden tekoa, niiden huomioimista, niistä oppimista ja seuraavan suorituksen oikaisua näiden pohjalta, ovat virheet itse asiassa välttämättömiä kehittymisellemme.
Ongelma ei siis ole se, että joskus (tai usein) teemme virheitä vaan se, että teemme näiden pohjalta johtopäätöksiä itsestämme, omista kyvyistämme ja siitä mitä pystymme tai emme pysty saavuttamaan. Teemme siis jonkin virheen ja annamme mielessämme sille jonkin merkityksen pysähtymättä kyseenalaistamaan juurikaan sen oikeellisuutta. Tämän jälkeen vedämme erinäisiä johtopäätöksiä antamamme merkityksen pohjalta ja, mikä pahinta, uskomme kyseenalaistamatta näihin itse luomiimme johtopäätöksiin.
Tämän ketjun seurauksena koemme pettymyksen, turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita. Lisäksi luulemme, että nämä ei-miellyttävät tunteet ovat seurausta virheiden tekemisestä. Ja koska uskomme tunteidemme olevan seurausta siitä, mitä teemme - eli uskomme huonon suorituksen johtavan huonoon tunnekokemukseen ja hyvän suorituksen hyvään tunnekokemukseen - on luonnollista, että pyrimme välttämään virheiden tekoa kaikin keinoin.
Todellisuudessa tunteemme ovat suorassa yhteydessä ajatteluumme tässä hetkessä, eivätkä mihinkään itsemme ulkopuoliseen tekijään. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta psykologisesta tosi asiasta, että tunnemme aina vain ja ainoastaan omat ajatuksemme. Ajatus luo tunteen. Jokainen tunnekokemus on siis seurausta siitä, millaista ajattelua päässämme liikkuu juuri nyt.
Eli kun tunnemme pettymystä suorituksen jälkeen, tarkoittaa se vain sitä, että mielemme on täynnä ”pettynyttä ajattelua”. Todellisuudessa voisimme ajatella suorituksen jälkeisenä hetkenä äärettömän monin tavoin ja siten kokea periaatteessa ihan mitä tahansa. Eli mikään ei estä meitä tuntemasta oloamme hyväksi myös epäonnistumisen jälkeen. Epäonnistuneen suorituksen ja pettymyksen tunteen välillä ei ole siis suoraa syy-seuraus yhteyttä vaan tämä yhteys on välillä ajatus -> tunne.
Syy sille, miksi emme lapsena tunteneet pettymystä pöllähdettyämme takapuolellemme epäonnistuneen askeleenoton jälkeen on se, ettemme olleet vielä ehdollistaneet itseämme ajattelemaan pettyneitä ajatuksia epäonnistuneen suorituksen jälkeen. Meille luontaista oli hengailla oppivaisessa mielentilassa, jossa olemme täysin läsnä tässä hetkessä uteliaina ja innokkaina oppimaan uusia asioita virheiden ja epäonnistumisten nojalla. Epäonnistumisen ”nollaaminen” oli siis täysin automaattinen reaktio koska mieleemme ei ollut vielä asennettu minkäänlaisia ei-hyödyllisiä ajatusmalleja ja niistä johtuvia tunnereaktioita.
Vauhdittaaksemme virheiden ja epäonnistumisten nollaamista meidän pitää siis tulla enemmän lapsen kaltaiseksi. Ja tähän päästäksemme ei meidän tarvitse oppia mitään lisää vaan pois-oppia virheellisistä ajatusmalleistamme. Ensi kuulemalta tämä saattaa tuntua aikaa vaativalta ja työläältä urakalta. Onneksi tähän on olemassa nopea tapa ja eräänlainen ”henkisen kasvun oikotie”. Se on oivallusperäinen ymmärrys ajatus-tunne yhteydestä ja siitä, miten me luomme kokemuksemme ajattelun kautta hetki hetkeltä, eli koemme vain sen mitä ajattelemme.
Seuraavassa artikkelissa alamme avata vielä yksityiskohtaisemmin tätä ymmärrystä. Mutta nyt kehotamme sinua pohtimaan hetki seuraavaa kysymystä:
”Miten elämäsi olisi erilaista, jos näkisit virheet ja mokat pelkästään positiivisena asiana ja olisit sen myötä valmiina heittäytymään elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin ilman minkäänlaista pelkoa epäonnistumisesta (koska tiedät, ettei epäonnistuminen voi luoda sinussa mitään tiettyä tunnetta)?”