Olet sitten huippu-urheilija, esimies, kouluttaja tai vaikka esiintyjä, yksi asia on varma: mitä paremmin pystyt suoriutumaan käsillä olevasta tehtävästä oman potentiaalisia ja kykyjesi ylärajoilla, sitä todennäköisimmin lopputulos on sinulle suotuisa. Kääntäen sanoen, mitä kauemmaksi jäät parhaimmastasi, sitä huonompi lopputulos. Varmasti jokainen meistä voi allekirjoittaa tämän väittämän. Monia kiinnostava kysymys onkin, miten pystyn suoriutumaan optimaalisella tasolla silloin kun sitä minulta eniten vaaditaan.

Esittelemme nyt viisi yleistä myyttiä huippusuorituksesta. Nämä ovat siis sellaisia vääristyneitä uskomuksia, joita yleisesti pidetään totena. Näiden myyttien totena pitäminen johtaa usein täysin turhiin toimenpiteisiin, jotka näyttävät loogisilta tästä väärinymmärryksestä käsin, mutta, jotka todellisuudessa saattavat jopa estää meitä saavuttamasta parastamme silloin kun sille olisi suurin tarve koska ne ruuhkauttavat mielellä täysin turhalla ajattelulla ja vie fokuksemme pois tästä hetkestä.

Myytti 1: Keskittymisen laatu määrää suorituksen laadun

Ehkä yleisin harhaluulo huippusuorituksesta on ajatus, jonka mukaan se, miten hyvin olemme keskittyneet suoritukseen (urheilusuoritus, esitelmän pitäminen, työhaastattelu jne.) määrittää onnistumisemme tai epäonnistumisemme kyseisessä tehtävässä.

Käytännössä tämän voi esittää yksinkertaisena kaavana:

hyvä keskittyminen = hyvä suoritus, huono keskittyminen = huono suoritus

Mikäli tämä olisi totta, tarkoittaisi se sitä, että joka kerta kun keskityt oikein huolella ennen suoritusta (miltä se ikinä sinun kohdallasi näyttääkään) kykenet huippusuoritukseen. Ja toisaalta, aina kun keskittyminen menee jostain syystä pieleen, tuloksena on epäonnistuminen.

Mutta jos oikein pohdit tätä asiaa, löydät varmasti omasta elämästäsi esimerkkejä, joissa keskityit todella huolella suoritukseen ja tuloksena oli ns. pannukakku, kun taas vastaavasti joskus et juuri ehtinyt keskittymään ollenkaan ja täydeksi yllätyksesi suorituksesi hipoi omien kykyjesi ylärajoja. Pohdittuasi asiaa tarpeeksi kauan tulet todennäköisestä vääjäämättömään johtopäätökseen: keskittymisen ja suorituksen välillä ei ole syy-seuraussuhdetta. Eli keskittyminen ei määritä onnistumista tai epäonnistumista 100% varmuudella.

Mikäli urheilija uskoo tähän ”keskittyminen määrää suorituksen” –myyttiin, saattaa tällä uskomuksella olla negatiivisia vaikutuksia itse suoritukseen. Tämä johtuu siitä, että silloin kun kyseinen urheilija alkaa suorituksen aikana murehtia sitä, miten keskittyminen ei mennytkään putkeen, itse suoritus kärsii. Ei toki siksi, ettei keskittyminen osunut kohdilleen vaan siksi, että henkilön pää täyttyy turhanpäiväisestä ajattelusta ja tämä kasaantuva ajattelua estää pääsemästä mielen nollapisteeseen, josta käsin oman potentiaalinen hyödyntäminen on helpompaa.

Myytti 2: Minun pitää tuntea oloni motivoituneeksi, jotta voin suoriutua lähellä parastani

Motivaatio on tunne, joka usein koetaan sisäisenä tarpeena tarttua toimeen ja saada asioita aikaan. Usein ajatellaan, että motivaatio on yhteydessä siihen, mitä me teemme. Käytännössä olemme joko motivoituneita tekemään jotain tiettyä asiaa tai sitten emme ole. Mikäli emme ole, paras asia on odottaa motivaation ilmestymistä koska eihän motivaation puutteessa ole mitään järkeä ryhtyä toimeen.

Siksi moni meistä uskoo, että meidän pitää ensin tuntea olomme motivoituneeksi ennen kuin voimme tehdä mitään. Usein meillä on tiettyä tapoja, joita käytämme motivoidaksemme itsemme. Yritämme jonkinlaisen tekniikan/henkisen psyykkaamisen kautta saavuttaa motivoituneen tilan. Mutta tällainen toiminta ei ole pelkästään turhaa mutta usein myös kääntäen haitallista.

Tämä johtuu siitä, että motivaatio ei ole tila, johon voimme viedä itsemme tahdonalaisesti. Motivaatio on enemmänkin sivutuote, joka ilmestyy tietyissä mielentiloissa. Voimme esimerkiksi tuntea olomme todella motivoituneeksi ollessamme vihaisia ja suuttuneita. Yhtä lailla voimme tuntea motivaatiota ollessamme innostuneita. Löydät varmasti jälleen esimerkkejä omasta elämästäsi tilanteista, joissa et tuntenut oloasi motivoituneeksi mutta aloit silti tehdä vaadittavia asioita, ja yhtäkkiä saatoitkin huomata olevasi motivoitunut jatkamaan tehtävän parissa ja saattamaan sen loppuun ennen seuraavan asian aloittamista.

Todellisuudessa motivaatio ei ole yhteydessä siihen, mitä me teemme. Motivaatio on tunne, joka ilmestyy, kun putoamme pois alituisesta pakonomaisesta ajattelustamme toimintaan tässä hetkessä. Fakta on se, että pystymme tekemään asioita ja ulosmittamaan potentiaaliamme sekä silloin kun tunnemme olomme motivoituneeksi ja silloin kun emme tunne.

Jatkuu seuraavassa osassa...